Jälleen tänä aamuna käynnistimme operaation "semlor och kanelbullar".  Vaikka osaammekin tulkita veneiden määrästä paljonko leivonnaisia menee, teimme niitä silti liikaa.  Jossain selkäytimessä majaili toive, että jos ihmiset sittenkin ostaisivat lisää.  Veneitä ei ollut kuin yhdessä rivissä laiturissa eli kaikille oli oma paikka.  Monet pelästyivät eilistä sumua ja tälle päivälle luvattua kovaa tuulta.  Huomiseksi on luvattu tuulen tyyntyvän, joten operaatio jatkunee ylihuomenna.  Lapset jo vähän valittavat, että saammehan me rahoilla jo jätskitkin kylpylähuoneen lisäksi, mutta äiti ja isä haluaisivat kovasti myydä, kun sesonki loppuu tuota pikaa.  Elokuussa tulee kuulemma eurooppalaisia veneitä jonkun verran satamaan, mutta ei ole varmaa ymmärtävätkö he korvapuustien päälle.

Teuvo antoi ylimääräisiä sämpylöitä ja korvapuusteja pianonvirittäjällemme, kun tälle oli tulossa vieraita. Mies kysyi Olivialta tietääkö hän, että korvapuustit maistuvat tosi hyviltä maidon kanssa.  Olivia vastasi tietävänsä.  Seuraavaksi Olivialta kysyttiin juoko hän punaista vai sinistä vai vaaleansinistä maitoa.  Olivia katseli miestä hetken ja sanoi juovansa valkoista maitoa.

Sillä aikaa kun Olivia kertoi maitomieltymyksistään, olin(Sirkku) isompien lasten kanssa paikallisessa kotiseutumuseossa aikamatkalla.  Se oli tarkoitettu lapsille, mutta pääsin mukaan henkiseksi tueksi.  Kiipesimme museon ullakolle hakemaan asianmukaisia vaatteita  ja laskettuamme yhteen ääneen "ett, två, tre" laskeuduimme alas vuoteen 1919.  Alkajaisiksi lapset saivat sahata paksun pölkyn poikki käsintehdyllä pokasahalla.  Pojilla oli vähän vaikeuksia, kun he painoivat sahattavaa puuta voimakkaasti, mutta saivat kuin saivatkin puun sahattua. Tytöiltä puu katkesi vähän nopeammin. Hanna viikkasi lakanoita mankelointia varten.  Mankeli oli pitkä lauta, jolla painettiin ja pyöritettiin lakanarullaa. Sileätä tuli.

Lapset kokeilivat myös lampaanvillan karstausta.  Se näytti aika raskaalta. Keittiössä kirnuttiin kuohukermasta voita. Vuonna 1919 ei kuulemma ollut kaupan kermaa, olisi pitänyt lypsää lehmästä suoraan, mutta eihän täällä niitä ole.  Lampaita olisi kyllä löytynyt. Kermasta tuli kuin tulikin voita.  Se otettiin kirnusta laakeampaan astiaan ja sitten siitä pestiin kirnupiimä pois.  Ulkona saimme maistaa voita ruisleivän päällä.  Hyvää oli! Tarjolla oli myös sivutuotteena syntynyttä kirnupiimää, mutta lapset joivat yksimielisesti mehua. Paikalla kävi myös "majakanvartija" kertomassa, miten majakan valo toimi vuosisadan alussa.  Aikamatka oli pääosin ruotsinkielinen, mutta minä kokeneena utöläisenä tulkkasin lapsille suomeksi, ainakin osan. Lapsista oli hauskaa, kun kerroin, etten ole koskaan kirnunnut voita ja nyt he siis ovat.

Tänään on taas tuullut aika kovaa.  Ennusteiden mukaan n.10 m/s. Toteutumista voi arvioida monin eri tavoin.  Olen todennut, että pyykkinarumittari on yksi luotettavimmista.  Toimme tänne rumpukuivaajan, mutta sitä ei ole viitsinyt käyttää, koska pyykit kuivuvat nopeammin ulkona. Kun pyykkejä ripustaa narulle, tuulensuunnan voi tietysti heti päätellä.  Voimakkutta voi arvioida sen mukaan, miten monta pyykkipoikaa tarvitaan pitämään esim. lakana paikallaan. Tänään tarvittiin kuusi. Voi myös laskea kuinka kauan menee ennen kuin lakana kiertyy narun ympäri.  Se kiertyy joka tapauksessa, joten aika on oleellinen.  Tänään meni ehkä puoli minuuttia.  Pyykkejä poistaessa voi tietysti vielä laskea kuinka monta kertaa lakana on kiertynyt. Narulta pudonneista vaatteista tai kadonneista pyykkipojista voi myös päätellä jotain.  (Kun kävimme mantereella, ostin ensimmäisenä meille lisää pyykkipoikia!)  Näistä merkeistä päättelisin, että tuulen voimakkuus on tänään 13 m/s.  On itse asiassa vielä yksi mittari.  Jos tuulee etelästä ja Teuvo käy tunnin välein tarkistamassa veneen köydet, on todella kova tuuli.  Pohjoistuulella tarkistusmatkaan riittää vähäisempikin tuuli, satama sijaitsee nimittäin saaren pohjoispuolella.

 

Tuomas pesee vastakirnuttua voita

Miltä mahtaa maistua itsetehty voi....