Maisemia katsoo ihan uudenlaisella hartaudella, kun tietää, että jokainen hetki on tavallaan viimeinen.  Voi olla, ettei maisema näyttäydy enää tällaisena uudelleen.  Aurinko paistaa huomenna jo vähän eri paikasta...  Suunnittelen vuoraavani tulevan kotimme seinät jättikokoisilla Utöstä otetuilla valokuvilla, mutta se ei taida viedä tunnelmaa mukanaan

Miksi sitten lähdemme?  Siihen ei ole olemassa yhtä syytä.  Ehkä kaikki kulminoituu kuitenkin siihen, että tulimme aikanaan saarelle katkaistaksemme oravanpyörämme ja sairastelukierteemme.  Tarkoitus oli tulla vuodeksi, mutta se ei riittänyt katkaisuun.  Nyt kun vuodenkierto on nähty jo kolmasti, tuntuu että hoito on tepsinyt.  Alkaa olla virtaa kehittää jotain uutta ja ehkä myös uskallusta kohdata mantereen syke toivottavasti edes vähän uusin asentein.

Haluaisin haluta jäädä saarelle kohtaamaan haasteita täällä, mutta monen tekijän summa vetää mantereelle.  Elämä on hyvin paradoksaalista.  Muistan, kuinka kerran Helsingin edustalla Kaunissaaressa katsoin puuceen ikkunasta avomerelle ja ajattelin, että wau mitä ylellisyyttä.  Espoossa meillä sitten näkyi vessasta meri eikä se arkipäiväisyydessään enää sykähdyttänytkään.  Täällä Utössä olen pakahtua luonnon kauneuden ja voimallisuuden edessä.  Silti se ei riitä.  Olivia oli sanonut eräälle saarelaiselle, että hän tietää kysymyksen, johon edes pappi ei tiedä vastausta.  Olivia oli kysyttäessä kuitenkin vastannut itse ja sanonut, että elämän tarkoitus on elää 

Jos oikein kovasti haluaa jotain, jää todennäköisesti jostain toisesta paitsi.  Nyt on tullut meidän aikamme suunnata kohti uusia kouluja, ystäviä,  työpaikkoja ja opiskeluita...