Olen maalannut puumunia ja nyttemmin ikonia sangen intensiivisesti.  Auringonlaskut ovat punertaneet taivaanrantaa puhuttelevasti, mutta en ole jaksanut käydä valokuvaamassa.  Viime viikolla kävin kuvaamassa koululaisia ja totesin, että hyvän koulukuvan saamiseen tarvitaan aika paljon osaamista.  Pienen kameran salama ei riitä eikä myöskään minun vajavainen vitsivarastoni.  Kuvia kuitenkin saatiin, kaiken ei tarvinne onnistua täydellisesti.

Huomaan myös sisäisen lintubongarini heräävän henkiin.  Joka kulman takana lentää uusi lintu.  Jos totta puhutaan, en ehdi tunnistaa lentäviä lintuja.   Pysähtyneitä ehtii painaa mieleen ja tarkistaa lintukirjasta.  Viime kädessä voi kysyä oikeilta bongareilta, onko täällä nähty viime vuosina kyseistä lajia. Ikkunasta on hyvä tehdä havaintoja, linnut eivät lähde karkuun ja kirja lojuu vieressä.  Kirjan mukaan olen nähnyt mm.iso- ja pikkulepinkäisen, jonkun kirvisen ja jonkun kertun ja mustaleppälinnun... Aloittelijan taival takkuilee niin bongauksessa kuin valokuvauksessakin.

Aivan kotimme lähellä kalliolla on haahka hautomassa pesässään.  Lapset löysivät sen kallioita kolutessaan.  Toivottavasti se saa rauhan poikasten kuoriutumiseen asti...

Kirjoittamista ovat vähentäneet myös päässä pyörivät isot ajatukset.  Vuotemme täällä Utössä on heiluttanut venettämme tuntuvasti.  Välillä tekee kovastikin mieli mantereelle  turvaan siihen kiireeseen, jossa emme ehtineet miettiä motiivejamme. Ulkoinen hässäkkä veisi mennessään. Vuosi on  lyhyt aika ja meille puupäisille tarvitaan pitempi aika, jotta uudet ajatukset juurtuvat.  Moni meidät täällä nähnyt ystävämme on sanonut, että elämämme on kovin näköistämme.  Jotta voisimme viedä siitä edes osan mukanamme takaisin mantereelle, tarvitsemme (=haluamme) vähän enemmän aikaa.