Perjantaina 9.9 oli  täällä olomme aikana kovin tuuli tähän mennessä, 25,9 metriä sekunnissa. Tuulen voimakkuutta ei huomannut sisällä mutta ulosmennessä kylläkin. Vaikka veneemme 'Annatuulia' oli suojan puolella päälaiturissa, kallisti mastoihin kohdistunut tuuli venettämme niin paljon, että jouduin lisämään veneen kiinnitysköysiä. Tässä yhteydessä lähti lippikseni lentoon ja vaipui meren syvyyksiin. Kysymyksessä oli Maclaren-lippis, jonka sain ollessani vuosia sitten -Mika Häkkisen ollessa huipulla-katsomassa formulakisoja Montzassa. Sillä lippiksellä oli kunniakas loppu. Kävin tarkistamassa myös erään perheen veneen kiinnityksen. Kyseinen vene on kiinnitettynä erilliseen pieneen laituriin ja vallinneella luoteistuulella oli riskinä, että koko laituri lähtee veneineen tuulen mukana.  Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt. Perjantai-iltana melkoisen myräkän saattamana rantautui kaksi venettä Utön laituriin. Toinen oli n. 14-metrinen Kaarinan sukeltajien puupaatti ja toinen Turun meripartiolaisten 15-metrinen upea ketsi.  

Lauantaina tuuli oli edelleen melko reipasta. Minulla oli tilaisuus olla mukana luotsikutterissa (luotsikutterit ovat oranssinvärisä veneitä Utön laiturissa) viemässä luotsia Puolasta Naantaliin menevään laivaan. Kyseinen luotsikutterivene on merikelpoisin vene, jossa olen koskaan ollut. Painoa on yli 10 tonnia ja tehoa löytyy moottorista yli 800 hv. Vaikka veneen katto on kolme metriä veden pinnasta, niin aallot löivät välillä veneen yli. Luotsi antoi radiopuhelimella ohjeet laivan kipparille kääntää laivaa sivutuuleen, jotta luotsi pääsisi kastumatta kutterista laivaan. Luotsin ollessa siirtymässä laivaan, laivan kurssi kääntyi sen verran, että valtava aalto kasteli luotsin. Luotsin kipparille osoittamat sanat eivät ole painokelpoisia tässä yhteydessä. Sovimme luotsivenekuskien kanssa, että tulen mukaan uudemman kerran - kun tuulee ihan kunnolla.

Muutamia tositarinoita merestä: Elokuun alkupuolella ajoi Utön lähellä karille eräs suomalainen alus. Kippari tai perämies ei muistanut kääntää "mutkassa". Kysymyksessä lienee nukahdus. Tällaisia tilanteita varten Nauvoon on rakennettu viimeisen päälle hieno  Saaristomeren tutkavalvontakeskus. Eipä tästä ollut paljon apua em. tapauksessa.

Joitakin vuosia sitten eräs kaveri lähti Busterilla Grimsöär-nimiselle luodoille hylkeenpyyntiin.Ko. luodot sijaitsevat n.10 merimailia (18 km) Utösta etelään. Tuli ilta ja pimeä. Kyseistä kaveria ei näkynyt eikä kuulunut. Armeijan ja luotsiaseman tutkat suunnattiin kyseiselle alueelle mutta mitään ei näkynyt. Suunniteltiin, että lähdetään etsimään miestä veneillä. Ajatuksesta luovuttiin, koska veneen ja miehen löytäminen pimeässä vastaa neulan etsimistä heinäsuovasta. Iltamyöhällä Buster rantautui Utöseen. Mies oli ajanut Busterinsa Grimsöärin matalikkoon ja  moottori oli hajonnut. Hän oli soutanut matkan takaisin Utöseen mukanaan ampumansa hylje. Airoista oli  hioutunut puolet pois hankaimien kohdalta.

Erään utölaisen pariskunnan veneen moottori hajosi matkalla Jurmosta Utöseen. Heidän reittinsä kulki ns. Utön eteläpuolista, epävirallista reittiä. Kun heitä ei kuulunut Utöseen, suunnattiin taas kerran tutkat tiedossa olleelle reitille. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Sittemmin eräs utölainen -ollessan etsimässä ajopuita ulkoluodoilta- näki sattumalta kadoksissa olleen veneen. Kadonnut vene oli jäänyt tutkan ainoaan kuolleeseen kulmaan, joka oli vaivaiset 2 astetta tutkan muutoin lähes 360 asteen säteestä.

Utön historiaa ja olemusta leimaavat näillä karikkoisilla vesillä tapahtuneet lukuisat haaksirikot. Nykyisten asukkaiden mielessä on etenkin Estonian onnettomuus, jonka pelastustoimissa Utölla oli keskeinen merkitys. Kun juttelee täällä olevien merenkulun ammattilaisten kanssa, niin yhteinen näkemys tuntuu olevan, että onnettomuuden syynä oli merimiestaidon puute. Estoniaan ajettiin ko. kohtalokkaana yönä täydellä vauhdilla päin 8-metristä allokkoa. Mikään normaali laiva ei voi kestää sellaista rasitusta.