Viime päivät ovat kuluneet minulta maalaamisen merkeissä. Sain joitain tilauksia näyttelystäni ja ne ovat pitäneet minut kiireisenä.  Majakkamunia olen maalannut ylimääräisiäkin.  Elämäni näyttää kovin erilaiselta kuin vaikka vuosi sitten... Allaolevassa kuvassa minäkin näytän erilaiselta.  Munien päälle tulevaa lakkaa vastaan täytyy suojautua, että on ensi vuonnakin keuhkot, millä hengittää.

Tämä vuosi on opettanut ainakin sitä, että elämä kantaa. Asiat vain järjestyvät.  Jos kaiken varmistaa etukäteen, ei jää mahdollisuutta luottaa - ei ihmisiin eikä elämään.  Nyt sitä luottamusta tarvitaankin, sillä tulevaisuutemme on vielä avoin.  Ovia on sulkeutunut ja avautunut; ensi viikolla päätämme, mitä teemme.

Välillä on tuntunut, ettei päätöksen taustoja yksinkertaisesti jaksa pohtia tai selvittää.  Minua helpotti kuitenkin, kun tajusin, että olemme aivan vapaaehtoisesti tässä valintaprosessissa.  Itse olemme halunneet tätä.  Kukaan ulkopuolinen ei ole heittänyt meitä kiusanteko mielessä tähän pyörteeseen: Mitä teet? Mitä haluat tehdä? Päätä heti! Tilanne on syntynyt omista toiveistamme ja unelmistamme.  Elämässähän joutuu jatkuvasti tekemään valintoja, punnitsemaan kumpi vaihtoehto on parempi. Esim. kalaa tekisi mieli, mutta onko aikaa kalojen perkaamiseen ja verkkojen selvitykseen? Päätös syntyy sitten, kun se on valmis.  Se syntynee sopivassa suhteessa realiteettien ja omien unelmien pohjalta.