On mielenkiintoista seurata talven etenemistä.  Pari päivää sitten tuulen tyyntyessä, jäätä muodostui satamalahdelle aivan silmissä.  Vesi jäätyi aamukahvin aikana, tosin vain noin 50 m rannasta. Vesilintuja on tullut Utöön ympäristöön suuria parvia, koska meri on alkanut jäätyä myös mantereen rannoilla.  Ne tulevat tänne karkuun.  Suurin osa on telkkiä, joukossa lapasotkia ja uivelokin on nähty.  Olen vielä niin untuvikko bongarina, että saan opastusta mm. koulun opettajalta.  Jäistä lähti muuten viime yönä suurin osa   tuulen mukana pois.  Taitaa pitää paikkansa se, että meren pinnan täytyy laskea ennen kuin jäät tulevat pysyvästi.

Luistinrata on jäätynyt pakkaspäivinä ja eilen kylän pojat pelasivat monta tuntia jääkiekkoa.  Lapset kasvavat niin nopeasti, että ainoastaan Olivialle mahtuivat viimevuotiset luistimet.  Tuomas luisteli Teuvon luistimilla (koko 44!)  ja Taneli Tuomaksen.  Hanna omasi minun luistimeni.  Aikuiset ovat kiltisti ilman luistimia.

Välivuotemme kallistuu vääjäämättä kohti loppuaan.  Aikaa on vielä paljon, mutta silti mielessä tekee jonkinlaista välitilinpäätöstä.  Mitä olen tähän mennessä saanut?  Olenko osannut hyödyntää olemiseni täällä? Kysymykset paljastavat ajatusmaailmaani... Suoritan elämää ja niinpä yksi opeteltavista jutuista on nimen omaan se, ettei kaiken tarvitse olla hyödyllistä.  Uskallanko suoda itselleni sen, että olen tullut tänne lepäämään ja opettelemaan olemista?

Olen toki maalannut ikoneita.  Pääsiäisenä on tarkoitus pitää täällä näyttely ja kesällä toinen, ehkä myös mantereella.  Olen kuitenkin hiljentänyt vauhtia, että ihan oikeasti voisin kokea tyhjyyttäkin.  Myös Teuvolle sopii paremmin se, etten maalaa viittä päivää viikossa.  Miten maalaus istuu elämääni mantereella, sitä en vielä tiedä... Joitain uusiakin ajatuksia on kypsynyt, tai vanhojen haaveiden toteuttamista kypsällä iällä!?!

Jos omaa elämäänsä haluaa järjestää uudelleen, täytyy tietää mitä haluaa.  Jotta voin toteuttaa sen, mitä haluan, minun täytyy tuntea itseni. Minun täytyy tietää omat rajani.  Kuka minä olen? Oikeasti... Käytännössä ajattelen sen tarkoittavan omien tunteiden kohtaamista tosiasioiden edessä.  Sitä, että reagoin asioihin ja tilanteisiin.  Otan kantaa siihen, mitä minä haluan tai toivon ja päinvastoin.  Valitsen yltäkylläisestä tarjonnasta sen, mikä tuntuu minusta hyvältä ja oikealta. Mantereella valittavia asioita pursui joka puolelta niin paljon - itselleni, Teuvolle ja minulle yhdessä, lapsille yhdessä ja erikseen, perheelle yhdessä - etten osannut suoda itselleni hetkeä laittaa arvojani järjestykseen.  Mutta uskon, että tärkeintä on oma sisäinen järjestys, ei niinkään ulkoinen.  Minulla on ollut suunnaton tarve kontrolloida ulkoista elämääni.  Uskon, että se ei ole tarpeen, jos suhde itseeni on kunnossa.  Jos uskallan tuntea ja tarvita ja tehdä valintoja tilanteissa, joissa kohtaan ulkoista kaaosta, minun ei tarvitse hallita tilanteita etukäteen.  Toki voi tehdä valintoja ympäristönkin suhteen.  Kohtasimme kadulla eilen pariskunnan, joista toinen oli asunnut Utössä lähes 80 vuotta ja he vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä elämäänsä...