Teuvon äidin hautajaiset olivat viime lauantaina 19.8. Posiolla. Hän pääsi haudan lepoon miehensä viereen.

 

Lähdimme hautajaismatkalle laivalla, joka lähti perjantaiaamuna kello kuusi.  Herätys oli aikainen, mutta sen korvasi aivan upea auringonnousu, jota saimme seurata laivan kannelta. Meitä oli ainakin neljä rivissä kuvaamassa punaisena hehkuvaa palloa. Kuvia siitä voi katsoa klikkaamalla sivun vasemmassa laidassa olevaa laatikkoa. Kuvat ovat valitettavasti minun(=Sirkku) ottamia eikä sen miehen, jonka pisin objektiivi oli n. puoli metriä pitkä... Minä vain haaveilen sellaisista.

Pärnaisista ajoimme autolla Helsinki-Vantaalle tarkoituksena lentää Rovaniemelle ja sieltä edelleen vuokra-autolla Posiolle.  Ennen koneen lähtöä ehdimme käydä kaupoissa lentokentän lähellä sijaitsevassa kauppakeskus Jumbossa mm. ostamassa  Tuomakselle juhlakengät. Kun pääsimme autosta ulos matkatavaroinemme, lentokentän parkkipaikalla alkoi salamoida ja jyristä.  Ehdimme onneksi suojaan sateelta, mutta kova jyrinä tuntui pelottavan lapsia.  Kaupoissa ehti vierähtää sen verran aikaa, että ehdimme vasta viimeisten joukossa koneeseen emmekä päässeet aivan vierekkäin, mutta kaikki viihtyivät silti. Koneessa näytettiin video suomalaisesta saaristosta ja sitä oli kuvattu mm. Utössä.  Lapset tunnistivat heti punaiset venevajat.  Minä olin aluksi epäuskoinen, mutta myös Blue Wings lehdessä kerrottiin Utöstä ja saaristosta.

Tuomas laivan kannella perjantaiaamuna klo 6

 

Rovaniemeltä saimme auton ja sillä jatkoimme määränpäähän.  Perille ehdimme puoli yhdeksän aikoihin eli matkaa oli taitettu 14,5 tuntia!!  Yllättävän hyvin kaikki olivat jaksaneet.  Koska matkat ovat pitkiä, asenne matkustamiseen on muuttunut.  Ei voi ajatella niin, että liikumme vain päästäksemme pisteestä A pisteeseen B, vaan itse matkastakin on tullut osa elämää.  Niinhän se pitäisi aina olla, mutta minulle totuus menee perille vasta, kun matka kestää niin kauan, ettei enää muista mistä tulee ja mihin pitäisi päästä...

Paluumatkalle lähdimme lasten kanssa sunnuntaina aamupäivällä.  Teuvo jäi vielä muutamaksi päiväksi lapsuuden maisemiinsa. Ehdimme hyvissä ajoin takaisin Rovaniemelle, joten meille jäi aikaa käydä tervehtimässä joulupukkia. Hän sanoi tulevansa käymään jouluaattona myös Utössä, mikä tuntui olevan lapsille tärkeä tieto.

 

 

Kävimme ulkomaan terminaalin alapuolella syömässä vakkaripaikassamme(?).  Lapsille maistui pizza, kun ei tiedä, milloin taas seuraava mahdollisuus koittaa. Lentokentältä lähdimme Nummelaan.  Puhelin oli soinut tiuhaan päivän aikana ja ystävät odottivat tapaamista.  Olivia tosin meni ilman etukäteisilmoitusta entisen naapurin luo kylään ja leikit jatkuivat siitä, mihin olivat keväällä jääneet.  Kävin myös autotallissamme hakemassa vähän täydennystä tavaroihimme.

Yövyimme Turussa, sillä aikataulu olisi ollut liian tiukka ehtiäksemme lentokoneesta laivaan vasta maanantaina. Säästyimme stressiltä, mutta se taisi siirtyä vanhemmilleni, jotka ystävällisesti taas kerran majoittivat suurperheemme.  Maanantaiaamuna ehdin vielä käydä kaupassa ostamassa mm. keltaisia tomaatteja.  Utö Handeliin voi tilata mitä vain, mutta täytyy välillä päästä näkemään, mitä on tarjolla.  Kauppa, jossa kävin, on kuulemma pieni, mutta kaikki on suhteellista...

Odotellessamme laivan lähtöä mietin jälleen kerran, onko tässä välivuodessamme mitään järkeä.  On niin vaivalloista lähteä ja matkustaa pitkään ja palata huomatakseen, että sen minkä unohti ostaa, voi hankkia ehkä kuukauden päästä.  Toki toisissa olosuhteissa olisimme olleet koko perhe perillä pitempään eikä matkustaminen olisi tuntunut niin rankalta.  Suru ja siihen liittyvä menneisyyden muistelukin vievät voimia.  Laivan lähestyessä Utötä mieli kuitenkin muuttui.  Saaret vähenevät ja tulevat paljaammiksi.  Ulappa siintää kallioluotojen välistä.  Majakka suurenee horisontissa.  Kotisatama odottaa... Huolet yksinkertaisesti pienenevät ja sielu lepää maisemassa....