Ulos ei juurikaan tee mieli.  Siellä vain sataa ja on harmaata ja pimeää.  Valokuviakaan ei ole tullut otettua kuin olohuoneen ikkunan läpi. Tällaisella ilmalla tuntuu hyvältä, kun ei ole pakko tehdä mitään.  Saa myös rauhassa toipua mantereella käynnin kiemuroista.  Olen alkanut taas maalaamaan ikoneita flunssaisen jakson jälkeen, mutta olen antanut itselleni luvan pitää luppopäiviäkin.  Niitä vartenhan me olemme tänne oikeastaan tulleet, toipumaan menneestä ja miettimään tulevia. Ja opettelemaan niiden välissä elämistä tässä ja nyt.

Mantereella käynti tosiaan vaatii toipumista.  Kävimme viime viikonloppuna lasten kanssa soittotunneilla Nummelassa.  Tanelikin matkusti mukana tavaten luokkakaveriaan.  Olivialle teki tiukkaa jäädä kotiin, mutta yöpyminen on paljon helpompaa, kun porukkaa on vähemmän.  Seuraavalle soittotuntimatkalle lähdemme todennäköisesti koko perhe, niin Oliviakin pääsee mukaan.  Sunnuntai-iltana vein Tuomaksen ja Tanelin Eivor-laivalle ja he matkustivat rohkeina poikina kahdestaan Utöseen.  Hannan piti käydä vielä maanantaina Korppoossa hammaslääkärissä, joten yövyimme Hannan kanssa Turussa.  Takaisin kotiin pääsimme vasta tiistaiaamun laivalla.  Hanna laski, että käytimme lossia yhteensä kahdeksan kertaa matkamme aikana.  Sunnuntai-iltana jonotimme lossia peräti kaksi tuntia.  Mökkiläiset liikkuivat sankoin joukoin. 

Matkat ikään kuin kuuluvat asiaan, kun asuu  Utössä.  Siksi ne kestää nurisematta, vaikka välillä kyllä tulee mieleen, että toisinkin voisi aikansa käyttää.  Tämä ei kuitenkaan olisi niin kiehtova paikka, jos kulman takana olisi hammaslääkäri tai Stockmannin jouluikkuna.  Kävimme Hannan kanssa Turussa vähän shoppailemassa ja se oli kyllä ihan mukavaa.  Keskustelimme kahvilan pöydän ääressä siitä, että olemme itse asiassa käyneet kaupungilla paljon useammin kuin asuessamme Nummelassa.  Samoin kyläilyt ovat lisääntyneet:  me muualla ja vieraat meillä.  Luopuessaan saa vai miten ne viisaammat taas sanovatkaan...

Välillä tuntuu, että täällä Utössä päivän merkittävin ajatus liittyy sen pohtimiseen, miten kauan siemenet riittävät lintulaudalla aterioiville nälkäisille talitinteille ja viherpeipoille. Ne aloittavat aamulla heti, kun  valo kajastaa - tai sitten me näemme ne vasta sitten. Ateriointi jatkuu koko päivän, vain iltapäivällä on pieni tauko. Siemeniä kuluu paljon.  Talon eteläpuolellekin olemme laittaneet pienehkön lintulaudan ja siihen saa siemeniä lisätä lähes päivittäin. Odottelemme erikoislintujen vierailua...

Eilen saimme Teuvon kanssa opetella uuden taidon, kun luonamme vieraili saaren kanta-asukkaisiin kuuluva eläkkeellä oleva majakanvartija.  Teuvo oli aiemmin kysellyt häneltä neuvoja kalastusverkkojen paikkaamiseen ja hänpä tuli opettamaan meitä kädestä pitäen.  Isotkin reiät umpeutuivat.  Kokeilin itsekin ja solmuista tuli pitäviä, vaikka muoto vähän kärsi.  Luultavasti reiät eivät häviä, jos tehtävä jää Teuvon varaan (niin hän itse epäili), vaikka hän se oppia alunperin etsikin.  No, ei se mitään.  Verkkojen paikkaaminen ikään kuin kuuluu tähän maisemaan ja minusta niiden parissa on mukava puuhastella.

Maiseman harmautta...