Vietimme kokonaisen toukokuisen viikon Utössä entisessä kodissamme.  Olo oli vähän hämmentynyt, kun olemistaan ei voinut oikein lokeroida mihinkään.  Emme olleet kotona (vaikka siltä aika voimakkaasti tuntuikin!!), emme olleet lomalla (lapset kävivät koulua ja aikuiset tekivät töitä tietokoneella ja opiskellen) emmekä oikein olleet turistejakaan (kadulla vastaan tulevat vieraat ihmiset tuntuivat turisteilta). Me vain olimme ja ihmettelimme.  Sitä edesauttoi flunssakin, jota Teuvo ja minä vuorotellen podimme.  Tutuissa ympyröissä tuli mieleen paljon muistoja.  Ihmisiä tuntui hyvältä tavata.  Erityisesti Teuvo koki merkittävänä kohtaamiset.   Minä sairastuin juuri helatorstaiksi, jolloin ihmisiä saapui paljon ja moni jäi näkemättä. Olin toisaalta tavannut tuttuja jo pari viikkoa aiemmin saarella käydessäni.

Sää vaihteli viikon aikana.  Lämpöaallosta ei kuitenkaan ollut tietoakaan.  Toppatakki lämmitti flunssaisia koko viikon.  Tutut ristisorsat olivat tulleet saaren itäpuolelle ja haahkat alkoivat hautoa.  Alkuviikosta näkyi vielä uroshaahkoja, mutta loppuviikosta ne alkoivat häipyä teilleen.

Purjeveneitä alkoi näkyä satamassa muutamia.  Emme sentään leiponeet heille pullaa, vaikka vähän mieli tekikin

Lapset viihtyivät koulussa.  Tuomas oli perinteiseen tapaan Korppoossa ja tuli sieltä pyhiksi "kotiin".  Koulun blogista löytyy lisää koululaisten viikosta.  Saimme myös kuulla iloisia uutisia kouluun syksyllä  tulevista oppilaista.  Tapasimmekin yhden perheen, joka ilmeisesti tulee muokkaamaan perinteitä Dagiksessa.

Lähdimme pois sunnuntaina helatorstain jälkeen, kuten kovin moni muukin.  Eivor oli aivan tupaten täynnä.  Nötöstä eivät kaikki edes päässeet kyytiin eikä laiva mennyt lainkaan Berghamniin.  Meillä oli huoli Oliviasta, sillä hän oli mennyt lauantaina Aspöhön entisen koulukaverinsa luo yökylään.  Onneksi aspöläiset vielä mahtuivat mukaan.

Jonot jatkuivat lauttarannassa.  Navigaattorin mukaan autoletka oli 1,5 km:n pituinen.  Aikaa odottelussa kului vajaa 1,5 tuntia.  Hieman(?) tuli ikävä punaista lappua ikkunassa, jonka avulla ennen vanhaan pääsimme jonojen ohi.   Hyvällä seuralla ( kyydissämme tuli eräs saarelainen)  ja kahvikupillisella  tilanteesta selvittiin. .