Koululaisten syysloma on ollutta ja mennyttä. Ainakin Tuomas on kirjoittanut siitä omassa blogissaan, johon on linkki sivussa.  Lomaa vietettiin aika paljon lasten ehdoilla, kylpylässä olimme suurimman osan valveillaoloajasta vedessä.  Näin aikuisen näkökulmasta parasta antia olivat runsaat aamupalat ja valmiit ateriat. Menimme kylpylään sunnuntaina kahdeksi, mutta jouduimme lähtemään Utöstä jo lauantaiaamuna.  Yövyimme Turussa vanhempieni luona ja sunnuntaiaamuna vietimme siellä Tuomaksen 12-vuotissynttäreitä.  "Yllätimme" hänet viemällä aamupalan sänkyyn.

236723.jpg

Teuvo tuli lasten kanssa kotiin tiistaiaamun laivalla.  Minä jatkoin matkaa Helsinkiin mennäkseni keskiviikkona ikoninäyttelyyn.  Kävin myös Nummelassa mm. kampaajalla ja optikolla. Unohdin varalasit kotiin, joihin olisin ottanut uudet vahvuudet linsseihin nähdäkseni paremmin ikonia maalatessa.  No, Teuvo menee käymään piakkoin Nummelassa ja vie kehykset mennessään ja minä sitten haen lasit, kun puolestani menen lasten kanssa seuraavan kerran soittotunneille.

Muutamaa päivää aiemmin olin saanut kuulla, että äitini ja tätini ovat menossa samana keskiviikkona ikoninäyttelyyn.  Athos-vuoren näyttely on Helsingissä usean kuukauden ja me olimme valinneet saman päivän... Olisin muuten tutustunut näyttelyyn omin päin, mutta nyt osallistuin heidän kanssaan opaskierrokselle, joka osoittautuikin erittäin antoisaksi.  Näyttelyn ohessa on järjestetty paljon kaikkea mielenkiintoista oheistoimintaa ja oikeastaan ensimmäisen kerran minua harmitti, että asun niin kaukana. 

Yövyin ystävättäreni luona Espoossa.  Hän kysyi kaipaanko Utössä ihmissuhteita, mutta en ole ainakaan vielä ehtinyt kaipaamaan.  Käydessäni mantereella tapaan ystäviäni ja myös meillä on käynyt aika paljon ihmisiä.  Tänne kun tulee, ei pääse kahvin juonnin jälkeen heti pois.  On aikaa tutustua ja jutella.