Perheemme tapahtumia, kokemuksia ja ajatuksia asumisesta Utössä vv.2006-2009 ja jonkun verran sen jälkeenkin. Vuosi saaristolaisena venähti kolmeksi vuodeksi. Perheeseemme kuuluu isä, äiti ja 4 lasta: 17-, 15-,13- ja 9-vuotiaat. Isä teki etätöitä ja äiti maalasi ikoneita ja tauluja. Lapset kävivät Utössä alakoulua ja Korppoon kirkonkylässä yläkoulua.
Vietimme muutaman päivän hiihtolomastamme Utössä tutuissa maisemissa.
Lähdimme kotoa lumivuorien keskeltä, mutta saarella lunta ei ollut kuin nimeksi. Vesisade sulatti sitä entisestään. Sukset jätettiin kotiin, mutta jäisillä kaduilla oltiin pakotettuja luistelemaan.
Tuulen voimakkuus tuntui myrskyltä, vaikka taisi olla kaukana siitä. Pienillä koirillamme oli joka tapauksessa välillä vaikeuksia kulkea eteenpäin. Kovimmat tuulet oli jo ohitettu, mutta mainingit loivat tyrskyjä rannoille.
Aurinkokin paistoi välillä.
Saari houkuttelee kuvaamaan. En ole juurikaan harrastanut sitä mantereella, vaikka kohteita varmasti löytyisi.
Auringonlaskut eivät lumonneet tällä kertaa - ei todellisuudessa eikä kuvassa...
Kävimme kaikissa tutuissa paikoissa muistelemassa menneitä. Elämä menee kuitenkin eteenpäin ja uudet tuulet puhaltavat, mitä ne sitten lienevätkin...
Perinteiseen tapaan teimme piparkakkutalon - tai oikeammin piparkakkukylän. Tällä kertaa aiheena oli Harry Potterin kirjoista tuttu Tylypahkan maailma. Äiti joutuu koville, kun ei kuulemma ole olemassa käsitettä "tätä ei pysty tekemään". Tylypahkan koulun romahdusvaara on silti suuri. Pihan Tällipajun seuraksi on jouduttu lisäämään trooppinen palmu, jotta koulun julkisivu saa tukea.
Hagridilla on oma mökki, jonka pihalla kasvaa kurpitsoita. Talon takan on järvi, josta on kalastus ehdottomasti kielletty!
Alueella on myös kasvihuone...
...sekä huispauskenttä, josta maalit toistaiseksi puuttuvat.
Vuosi sitten kaksi nuoristamme teki joulurunon, joka täälläkin julkaistiin. Nyt näytämme sensuroimattoman version kuvituksen kera!
Olipa kerran kaunis Rumahilkka,
jonka silmästä usein tuli tilkka.
Sen takia itki Rumahilkka,
koska oli hänellä kiusaaja nimeltä Ilkka.
Silti hänen tätinsä oli iloinen,
vaikka olikin 200-kiloinen.
Tuli vastaan pieni susi,
joka sanoi: “pusi pusi.”
Rumahilkka vastas: “oot ihana.”
Susi sano: “oot lihava.”
Sitten tuli vastaan iso karhu,
jonka nimi oli Pikku-Tarhu.
Karhu sano: “tuus tännes.”
Rumahilkka vastas: “tapaat mut lännes.”
Sitten kolmikko lähti,
oli taivaalla kirkas tähti.
Tähti johdatti heitä,
pitkin kapeita teitä.
“Edessä on kuusi”,
Rumahilkka huusi,
on ongelma uusi.
Susi hyökkäsi kimppuun,
karhu kävi käsiksi joululimppuun.
Sitten tuli vastaan metsämies,
joka oli “kuka ties”.
Mies hakkas puun poikki
ja karkuun loikki.
Sitten tuli vastaan Ilkka.
”Voi, ei!”, huusi Rumahilkka.
Ilkka Rumahilkan haukkui lyttyyn.
Susi ja karhu heittivät hänet pyttyyn.
Sitten he vetivät vessan ja
kutsuivat prinsessan.
Ihan vaan seuraksi ja
muuttui prinsessa peuraksi.
Sitten kolmikko lähti äkkiä pois
ihan kuin ei mitään tehneet ois.
Sitten edessä oli jouluseimi,
joka on tietysti aika feimi.
Siellä oli kolme jätkää,
joilla ei ollut yhtään prätkää.
Siellä oli tietysti myös Jeesus-vauva,
ei todellakaan mikään hauva.
Tähti oli kolmikon sinne vienyt,
mikä olikaan paikka lienyt.
Loppu. Taneli ja Olivia.
Vietimme vuoden vaihteen Utön lumisissa maisemissa. Seitsemän henkinen seurueemme mahtui yllättävän hyvin kahdella koiralla täydennettynä kuudelle tarkoitettuun pieneen punaiseen mökkiin. Riemuloma Rivieralla alkoi kangastaa mielissämme vasta, kun Tanelin vesirokko äityi tuskalliseksi. Tuli todennettua sekin, että muutaman tunnin yöunilla pärjää loma-aikana mainiosti. Otetuista kuvista suuri osa joutui delete-napin uhriksi. Harjoituksen puute näkyi ikävästi otoksissa, vaikka maisemat hivelivät silmiä.
Laiskaa kuvausta terassilta...
Viikon aikana koettiin kovaa tuultakin, mutta iso meri tyynenä saa ihmisen vielä pienemmälle paikalle...
Tähtemmekin taisi pitää tyynestä enemmän... tai kuka tietää
Rannoilla näki kaikenlaisia kuvioita.
Olipa kerran kaunis Rumahilkka,
jonka silmästä usein tuli tilkka.
Sen takia itki Rumahilkka,
koska oli hänellä kiusaaja nimeltä Ilkka.
Silti hänen tätinsä oli iloinen,
vaikka olikin 200-kiloinen.
Tuli vastaan pieni susi,
joka sanoi: “pusi pusi.”
Rumahilkka vastas: “oot ihana.”
Susi sano: “oot lihava.”
Sitten tuli vastaan iso karhu,
jonka nimi oli Pikku-Tarhu.
Karhu sano: “tuus tännes.”
Rumahilkka vastas: “tapaat mut lännes.”
Sitten kolmikko lähti,
oli taivaalla kirkas tähti.
Tähti johdatti heitä,
pitkin kapeita teitä.
“Edessä on kuusi”,
Rumahilkka huusi,
on ongelma uusi.
Susi hyökkäsi kimppuun,
karhu kävi käsiksi joululimppuun.
Sitten tuli vastaan metsämies,
joka oli “kuka ties”.
Mies hakkas puun poikki
ja karkuun loikki.
Sitten edessä oli jouluseimi,
joka on tietysti aika feimi.
Siellä oli kolme jätkää,
joilla ei ollut yhtään prätkää.
Siellä oli tietysti myös Jeesus-vauva,
ei todellakaan mikään hauva.
Tähti oli kolmikon sinne vienyt,
mikä olikaan paikka lienyt.
Joulun lähestyessä kaipuu Utön saarelle kasvaa. Markettien kärryjen kolistessa ja joululaulujen pauhatessa taustalla etsiessäni olemattomia nopeimpien kaappamia jouluaineksia toivon olevani Utö Handelissa, jossa joulu saa tulla rauhassa ja ajallaan. Kiire on vievinään mukanaan!
Utön hiljaisten vuosien jälkeen elämäämme on tullut säpinää ja vilskettä - muutenkin kuin tassujen muodossa. Ikään kuin ottaisi takaisin sitä, mitä ei tullut tehtyä. Virtaa riittää... Toisaalta otimme Utöstä mukaan pysähtymistä ja olemista perheen kanssa. Utö taisi jättää meihin pysyvän jäljen. Ammatitkin ovat vaihtumassa sekä Teuvolla että minulla (Sirkulla) :)
Jouluperinteisiimme on kuulunut piparkakkutalon (tai -kylän!) rakentaminen. Tänä vuonna oli vaikea päästä yksimielisyyteen aiheesta. Lopputuloksena syntyi saaristo, johon jokainen laittoi omia toiveitaan. Tuomas ja Taneli rakensivat tähtitornin ja saunarakennuksen (sisällä on takka ja lauteet!). Saarella kuljetaan tunneleita pitkin.
Hanna halusi aasin ja sille tallin. Hän tuli juuri eilen Lohjalta Vivamosta Raamattukylästä, jossa oli toista viikkoa Judith-aasin taluttajana joulunäytelmässä Ihmeellinen ilo. Tallin edessä tallustavat koiramme Tiuku ja Tähti.
Olivialle ei riittänyt vähempi kuin huvipuisto. Tehtiin raketti ja viereen lipunmyyntikoju, josta saa myös herkkuja. Raketin kanssa oli rakennusteknisiä ongelmia ja se kertaalleen jo romahti. Sortuneet seinät katosivat tekijöiden suihin ja uudet pystytettiin tilalle. Meressä on kyltti "Fishing forbidden". Nähtäväksi jää noudatetaanko sitä
Vietimme kokonaisen toukokuisen viikon Utössä entisessä kodissamme. Olo oli vähän hämmentynyt, kun olemistaan ei voinut oikein lokeroida mihinkään. Emme olleet kotona (vaikka siltä aika voimakkaasti tuntuikin!!), emme olleet lomalla (lapset kävivät koulua ja aikuiset tekivät töitä tietokoneella ja opiskellen) emmekä oikein olleet turistejakaan (kadulla vastaan tulevat vieraat ihmiset tuntuivat turisteilta). Me vain olimme ja ihmettelimme. Sitä edesauttoi flunssakin, jota Teuvo ja minä vuorotellen podimme. Tutuissa ympyröissä tuli mieleen paljon muistoja. Ihmisiä tuntui hyvältä tavata. Erityisesti Teuvo koki merkittävänä kohtaamiset. Minä sairastuin juuri helatorstaiksi, jolloin ihmisiä saapui paljon ja moni jäi näkemättä. Olin toisaalta tavannut tuttuja jo pari viikkoa aiemmin saarella käydessäni.
Sää vaihteli viikon aikana. Lämpöaallosta ei kuitenkaan ollut tietoakaan. Toppatakki lämmitti flunssaisia koko viikon. Tutut ristisorsat olivat tulleet saaren itäpuolelle ja haahkat alkoivat hautoa. Alkuviikosta näkyi vielä uroshaahkoja, mutta loppuviikosta ne alkoivat häipyä teilleen.
Purjeveneitä alkoi näkyä satamassa muutamia. Emme sentään leiponeet heille pullaa, vaikka vähän mieli tekikin
Lapset viihtyivät koulussa. Tuomas oli perinteiseen tapaan Korppoossa ja tuli sieltä pyhiksi "kotiin". Koulun blogista löytyy lisää koululaisten viikosta. Saimme myös kuulla iloisia uutisia kouluun syksyllä tulevista oppilaista. Tapasimmekin yhden perheen, joka ilmeisesti tulee muokkaamaan perinteitä Dagiksessa.
Lähdimme pois sunnuntaina helatorstain jälkeen, kuten kovin moni muukin. Eivor oli aivan tupaten täynnä. Nötöstä eivät kaikki edes päässeet kyytiin eikä laiva mennyt lainkaan Berghamniin. Meillä oli huoli Oliviasta, sillä hän oli mennyt lauantaina Aspöhön entisen koulukaverinsa luo yökylään. Onneksi aspöläiset vielä mahtuivat mukaan.
Jonot jatkuivat lauttarannassa. Navigaattorin mukaan autoletka oli 1,5 km:n pituinen. Aikaa odottelussa kului vajaa 1,5 tuntia. Hieman(?) tuli ikävä punaista lappua ikkunassa, jonka avulla ennen vanhaan pääsimme jonojen ohi. Hyvällä seuralla ( kyydissämme tuli eräs saarelainen) ja kahvikupillisella tilanteesta selvittiin. .
 |
 |
